Hyvä tietää

Ohjelmistoa -sivuilla on vain pieniä otteita laajasta ohjelmistostani. Otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja toiveita juuri teidän tilaisuuteenne sopivista kappaleista. Teen itse sovituksia, joten kannattaa rohkeasti ehdottaa omia toiveita.

Esiinnyn pääsääntöisesti Uudellamaalla, sopimuksen mukaan muuallakin.

Esiintymisen kustannukset vaihtelevat mm. ohjelmistosta, esityksen kestosta ja sijainnista riippuen. Kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä lisää. Voitte jo valmiiksi miettiä seuraavia asioita: tilaisuuden paikka, kellonaika, musiikkityyli (klassista, kevyttä, evergreeniä jne.), esiintymisen luonne (esitys vai esim. ruokailumusiikkia), paikallaolon kesto ja musiikin soiva kesto.

Lisäksi:
* kannattaa rohkeasti ehdottaa omia kappaleita, yllättävistäkin lauluista voi tehdä omia sovituksia (olen soittanut muun muassa yksin viululla Nothing Else Mattersin)
* yksi soittosetti olisi hyvä olla maksimissaan 45 minuuttia
* mikäli laulua/soittoa on sekä vihkitilaisuudessa että hääjuhlassa kannattaa suunnitella aikataulu niin, että odotusaika on kohtuullinen
* jos esiintyminen on pitkän matkan päässä, matkakulut tulevat palkkion lisäksi
* minua voi pyytää esiintymään lyhyelläkin varoitusajalla. Vaikka päivä olisikin jo keikkakalenterissani varattu, saatan ehtiä tilaisuuteenne kellonajasta riippuen. Kannattaa siis laittaa sähköpostia tai soittaa ja varmistaa.
* eri seurakunnissa on vaihtelevia käytäntöjä siitä, mitä kirkossa voi esittää. Kannattaa siis jutella kanttorin ja papin kanssa vihkitilaisuuden musiikista.

Tulevat keikat

13.6.2019 Kesäillan musiikkia / Bachianas Brasileiras No. 5
Hyvinkään vanha kirkko
> Katso kaikki